URHO24
torstai 13.11.25
No Result
View All Result
  • Uutiset
  • Viihde
  • Urheilu
  • Raha
  • Hyvä olo
  • Teknologia
  • Politiikka
  • Luonto
URHO24
No Result
View All Result
  • Uutiset
  • Viihde
  • Urheilu
  • Raha
  • Hyvä olo
  • Teknologia
  • Politiikka
  • Luonto

Tutkimuksen mukaan yli puolella maahan­muuttaja­taustaisista lapsista ei ole taitoja selviytyä yhteiskunnassa

Urho Nieminen
30.09.2024 14:05
Maahanmuutto
Maahanmuuttajien PISA-tulokset eivät mairittele

KUVA: UNSPLASH

Jyväskylän yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2022 Pisa-tutkimuksen tuloksia.

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden lukutaito oli heikentynyt, kuten myös kaikkien suomalaisten oppilaiden tulokset, vuoteen 2012 verrattuna.

Matematiikan ja luonnontieteiden osaamiserot maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön oppilaiden välillä olivat pienentyneet, mutta tämä johtui pääasiassa kantaväestön oppilaiden tulosten merkittävästä heikkenemisestä.

Vuonna 2022 ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajataustaisista oppilaista peräti 61 prosenttia ja toisen sukupolven oppilaista 39 prosenttia kärsi heikosta lukutaidosta.

OECD:n määritelmän mukaan osaamistasoltaan heikoilla oppilailla ei katsota olevan riittäviä taitoja ja tietoja osallistuakseen täyspainoisesti yhteiskunnan toimintoihin.

Tutkimukseen osallistui 241 suomalaiskoulua ja 10 239 oppilasta.

Valtamedia yrittää valkopestä tulokset

Kun aihetta käsitellään valtamediassa, on selvää, että ongelma tulee olemaan kaikessa muussa kuin maahanmuuttajissa.

Ongelman kerrotaan varmasti johtuvan huonosta kotouttamisesta. Kaikkea tarvitaan varmasti lisää maahanmuuttajien tukemiseen.

Esimerkiksi suuret luokkakoot ja erityisluokkien poistaminen ovat saaneet kritiikkiä monilta koulutusalalla. Oppitunneilla on paljon häiriökäyttäytymistä, jolloin jokaisen on vaikea keskittyä oppimiseen.

Tutkimuksessa maahanmuuttajat käsitellään myös yhtenä ryhmänä, vaikka maahanmuuttajiin kuuluu hyvin erilaisia ryhmiä. Olisi tärkeää tutkia, miten eri maiden maahanmuuttajat pärjäävät, mutta todennäköisesti näitä tilastoja ei edes haluta julkaista.

Aiheet: koulutusPISA-tuloksetvaltamedia
ShareTweetSend

KATSO MYÖS NÄMÄ

Kyösti Kakkonen haastattelussa
Maatalous

Kyösti Kakkonen: Suomessa käynnissä talonpojan tappolinja

29.9.2025
Milan Jaff määrätty karkotettavaksi
Maahanmuutto

Irakilainen Milan Jaff karkotetaan – saapui Suomeen turvapaikanhakijana

3.9.2025
Ruotsi ryhtyy tarjoamaan maahanmuuttajille rahaa poislähtemiseen maasta
Maahanmuutto

Ruotsi ryhtyy tarjoamaan maahanmuuttajille 31 000 € jotta nämä palaisivat kotimaahansa

16.10.2024
Norja vähentää kiintiöpakolaisten määrää
Maahanmuutto

Norja vähentää merkittävästi kiintiöpakolaisten vastaanottamista

7.10.2024
Somalilaisten rikokset Suomessa
Maahanmuutto

IMMU: Somalian bruttokansantuotteesta 60 % tulee ulkomaan rahalähetyksinä

27.9.2024
Hollannissa maahanmuuttokriisi
Maahanmuutto

Hollanti haluaa jättäytyä EU:n maahanmuuttopolitiikan ulkopuolelle

18.9.2024

Voit kommentoida rekisteröitymättä. Sähköpostisi ei ole pakollinen tieto, eikä näy viestissäsi. Älä kirjoita laittomuuksia, siistimme viestejä pitääksemme lehden toiminnassa.

Tallenna nimeni ja sähköpostiosoitteeni tämän selaimen evästeisiin seuraavaa kommenttiani varten.

Voit kommentoida rekisteröitymättä. Sähköpostisi ei ole pakollinen tieto, eikä näy viestissäsi. Älä kirjoita laittomuuksia, siistimme viestejä pitääksemme lehden toiminnassa.

Tallenna nimeni ja sähköpostiosoitteeni tämän selaimen evästeisiin seuraavaa kommenttiani varten.
0 Kommenttia
Suosituin
Uusin Vanhin
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit

Luetuimmat

Kick tienaaminen – näin ”rappiotubessa” voi tienata

Teslalta odotetaan omaa puhelinta

Näin rohkeita kuvia et ole vielä nähnyt tuoreesta Miss Suomesta

Jopa 3 000 loukkaantunutta terroristia – Israel räjäytti Hizibollahin jäsenten hakulaitteet

Iso-Britannian poliiseille nauretaan maailmalla – Monissa tilanteissa näyttäisi olevan ongelmia

Susanna Penttilän painosta 20 % tulee H-kupin rinnoista

Tytti Tuppuraista varoitettiin kahdesti venäläistaustaisesta yrityksestä – Ei muista

Näin valtamedia käyttää ”Join the bandwagon”-ilmiötä vaalivaikuttamiseen

Kyösti Kakkonen: Suomessa käynnissä talonpojan tappolinja

Björn Wahlroos: EU-parlamentti on poliitikkojen tunkio


Uusimmat

Kyösti Kakkonen: Suomessa käynnissä talonpojan tappolinja

1 kuukausi sitten

Björn Wahlroos: EU-parlamentti on poliitikkojen tunkio

1 kuukausi sitten

Syrjäyttääkö vetyautot sittenkin sähköautot – tankkaus 3 minuutissa

2 kuukautta sitten

Irakilainen Milan Jaff karkotetaan – saapui Suomeen turvapaikanhakijana

2 kuukautta sitten

YEL-uudistus on Suomen pienyrittäjien kuolinisku – kansantalouden romahdus?

2 kuukautta sitten

Kick tienaaminen – näin ”rappiotubessa” voi tienata

2 kuukautta sitten

Oscar Piastri voitti Hollannin F1-kisan – katso kooste

2 kuukautta sitten

Lotossa kaksi 7 oikein -tulosta – molemmille lähes 8 miljoonaa

2 kuukautta sitten

Perussuomalaisten kansanedustaja puhuu suunsa puhtaaksi AY-liikkeestä

2 kuukautta sitten

Pidätkö STT:tä objektiivisena? Näin STT kirjoittaa toimittajille

1 vuosi sitten
Urho24

Uutiset ilman valtamedian sumutusta

Aiheet

  • Hyvä olo
  • Luonto
  • Politiikka
  • Raha
  • Rikollisuus
  • Teknologia
  • Urheilu
  • Viihde

Tietoa

  • Lähetä uutisvihje
  • Mainosratkaisut
  • Tietoa lehdestä
  • Tilaa ja tue lehteä
  • Yhteystiedot
  • Evästevalinnat
  • Tietosuojalauseke
  • Käyttöehdot

© 2024 Urho24.com

Welcome Back!

Login to your account below

Forgotten Password?

Retrieve your password

Please enter your username or email address to reset your password.

Log In

Add New Playlist

No Result
View All Result
  • Uutiset
  • Viihde
  • Urheilu
  • Raha
  • Hyvä olo
  • Teknologia
  • Politiikka
  • Luonto

© 2024 Urho24.com