URHO24
tiistai 19.08.25
No Result
View All Result
  • Uutiset
  • Viihde
  • Urheilu
  • Raha
  • Hyvä olo
  • Teknologia
  • Politiikka
  • Luonto
URHO24
No Result
View All Result
  • Uutiset
  • Viihde
  • Urheilu
  • Raha
  • Hyvä olo
  • Teknologia
  • Politiikka
  • Luonto

SPR:n palkkakulut herättävät keskustelua – Pääjohtajan palkka lähes 200 000 €

Urho Nieminen
29.09.2024 12:13
Kotimaa
Suomen Punaisen Ristin palkat puhuttavat

KUVA: PEXELS

SPR:n pääsihteerin palkka mukaan lukien palkkiot oli 198 883 euroa vuonna 2023. Sosiaalisessa mediassa keskustelua herättävästä aiheesta on uutisoinut ainakin Taloussanomat.

Yhteensä Suomen Punaisella Ristillä menee henkilöstökuluihin peräti noin 51 miljoonaa euroa vuodessa. SPR:n vuosikertomus on luettavissa netissä.

Keskustelua on herättänyt esimerkiksi se, että Helsingin ja Uudenmaan piirissä viime vuoden tuotot olivat noin 1 700 000 euroa ja henkilöstön palkkioihin paloi noin 1 660 000 euroa, eli lähes saman verran.

Moni onkin huolissaan, meneekö lahjoitusrahat todella avun tarpeeseen, vain vain henkilöstön ja johtajien palkkoihin.

Taloussanomien haastattelussa SPR kuitenkin puolustautuu ja sanoo, että katastrofirahaston lahjoituksista vähintään 80 % prosenttia käytetään avustustöihin.

Suomen Uutiset uutisoi jo vuonna 2018 järjestöjohtajien suurista palkoista. Tuolloin SPR:n pääsihteerin palkka oli noin 107 000 euroa vuodessa.

Aiheet: korruptiopalkatSPRSuomen Punainen Risti
ShareTweetSend

KATSO MYÖS NÄMÄ

Ylioppilaskokeissa saa nyt helpommin Laudaturin
Kotimaa

Ylioppilaskokeista saa nyt helpommin hyviä arvosanoja kuin ennen

23.10.2024
Uusi vesihuoltolaki pitää veden julkisena
Kotimaa

Vesihuoltolaista liikkuu väärää tietoa – Uusi laki tulee estämään vesihuoltolaitosten yksityistämisen

11.10.2024
Venäjä yritti ostaa radiokanavat Suomesta
Kotimaa

Venäjä yritti ostaa 2 suomalaista radioasemaa

11.10.2024
Suomi ei menesty enää PISA-tuloksissa
Kotimaa

Tilastot todistavat että PISA-tuloksia on vaikea selittää rahalla

3.10.2024
Väestökello.fi kertoo maahanmuuttajien osuuksista
Kotimaa

Väestökello.fi kertoo ulkomaalaisten määrästä ja osuudesta Suomessa

1.10.2024
60 000 ulkomaalaista työtöntä Suomessa
Kotimaa

Emeritusprofessori Matti Virén: 60 000 ulkomaalaista työtöntä kesäkuussa

30.9.2024

Voit kommentoida rekisteröitymättä. Sähköpostisi ei ole pakollinen tieto, eikä näy viestissäsi. Älä kirjoita laittomuuksia, siistimme viestejä pitääksemme lehden toiminnassa.

Tallenna nimeni ja sähköpostiosoitteeni tämän selaimen evästeisiin seuraavaa kommenttiani varten.

Voit kommentoida rekisteröitymättä. Sähköpostisi ei ole pakollinen tieto, eikä näy viestissäsi. Älä kirjoita laittomuuksia, siistimme viestejä pitääksemme lehden toiminnassa.

Tallenna nimeni ja sähköpostiosoitteeni tämän selaimen evästeisiin seuraavaa kommenttiani varten.
0 Kommenttia
Suosituin
Uusin Vanhin
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit

Luetuimmat

Sosiaalisesta mediasta tuttu Upi ajoi autolla liiketilan tuulikaappiin

Näin rohkeita kuvia et ole vielä nähnyt tuoreesta Miss Suomesta

Matilda Wirtavuoren Miss Universe -kisakuva julkaistu

Mikä on BlackRock ja miksi sitä pidetään vaarallisena?

Tiedätkö mitä nämä termit tarkoittavat: OG, debunkkaus, based…

Eduskuntatalo töhrittiin – Vasemmistolaisena tunnettu Yle paikalla kuvaamassa rikoksen

Koneen Säätiö tuki Elokapinaa 200 000 eurolla – Pitäisikö rahoittajien maksaa Eduskuntatalon puhdistus?

”Suojatyöpaikoista” tunnetussa Ylessä alkoi YT:t – Kukaan ei saa potkuja

Olutmerkki Bud Light ryhtyi ”wokeilemaan” – Tulos sukelsi

Emeritusprofessori: Elintaso on jo laskenut Suomessa


Uusimmat

Pidätkö STT:tä objektiivisena? Näin STT kirjoittaa toimittajille

10 kuukautta sitten

Ilmastonmuutos: Kiinassa ja Intiassa nousee hiilivoimaloita tiheään tahtiin

10 kuukautta sitten

Museoviraston toiminta kerää kritiikkiä – Voittoa tekeviä kohteita suljetaan säästöjen saamiseksi

10 kuukautta sitten

Elokuvasäätiön jakamat tuet tarkemmassa tarkastelussa

10 kuukautta sitten

Caruna hakee Suomelta 2 miljardin euron korvauksia

10 kuukautta sitten

Ukrainassa vuoden ajan taistellut Topi Huhtala haastattelussa

10 kuukautta sitten

Donald Trump yllätti monet tarjoilemalla ruokaa McDonald’s-ravintolassa

10 kuukautta sitten

Woke-elokuvaa tuettiin puolella miljoonalla eurolla veromaksajien piikkiin

10 kuukautta sitten

Ylioppilaskokeista saa nyt helpommin hyviä arvosanoja kuin ennen

10 kuukautta sitten

Nikotiinipussi-tapauksessa haisi korruptio – Kukaan ei kuitenkaan saanut mitään sanktiota

10 kuukautta sitten
Urho24

Uutiset ilman valtamedian sumutusta

Aiheet

  • Hyvä olo
  • Luonto
  • Politiikka
  • Raha
  • Rikollisuus
  • Teknologia
  • Urheilu
  • Viihde

Tietoa

  • Lähetä uutisvihje
  • Mainosratkaisut
  • Tietoa lehdestä
  • Tilaa ja tue lehteä
  • Yhteystiedot
  • Evästevalinnat
  • Tietosuojalauseke
  • Käyttöehdot

© 2024 Urho24.com

Welcome Back!

Login to your account below

Forgotten Password?

Retrieve your password

Please enter your username or email address to reset your password.

Log In

Add New Playlist

No Result
View All Result
  • Uutiset
  • Viihde
  • Urheilu
  • Raha
  • Hyvä olo
  • Teknologia
  • Politiikka
  • Luonto

© 2024 Urho24.com